Loihdimme kakkosluokan kanssa Siikaisen tarjottimille: Eteläpää, koulun alue, keskutan alue, kirkonmäki.
perjantai 23. syyskuuta 2016
maanantai 19. syyskuuta 2016
Yleisurheilukisat 2016
Kylmä kipristi ensin aamusella sormenpäitä, mutta sitten aurinko alkoi helliä urheilukentälle kokoontuneita kisaajia. Ensin venyteltiin ja sitten kisattiin hyvällä mielellä koko päivä.
-EL-
-EL-
perjantai 16. syyskuuta 2016
tiistai 6. syyskuuta 2016
TUTKIMUS
Ympäristöopin tunneilla tutkittiin tänään kalan rakennetta parityönä.
Ope oli käynyt "onkimassa" kymmenkunta pikkukalaa.
Nelosluokan oppilaat tunnistivat silmät, sieraimet, kylkiviivan.
Sitten leikattiin kalan vatsa auki ja löydettiin sisäelimet mm. sydän,suoli ja uimarakko, jonka yksi pari onnistui irrottamaan eheänä. (S.N)

tiistai 16. elokuuta 2016
Suvijuhlan 2016 muistelua
Kesäkuun ensimmäisenä lauantaina lähtivät oppilaat kesälaitumille ja saattelimme myös yhdeksännen luokan matkaan. Tuttuun tapaan rehtori ja yhdeksännen luokan oppilaat puhuivat, pienet kukittivat lähtevän ikäluokan, stipendejä jaettiin ja Hymypoikakin palkittiin, kuultiin taitavaa soitantaa ja lauloimme Tuuli-laulun.
torstai 11. elokuuta 2016
Ekaluokan ensimmäinen koulupäivä lv. 2016-2017
Aloitimme koulutaipaleemme 11.8.2016. Ensimmäisellä välitunnilla oli mukava leikkiä kavereiden kanssa kiipeilylaivassa. Oppitunnilla saimme uusia koulukirjoja. Valitsimme itsellemme sopivat pulpetit ja laitoimme niihin nimilaput, jotka teimme valmiiksi jo keväällä tutustumispäivänä. Teimme jo vähän tehtäviäkin ensimmäisenä koulupäivänä. (TK)
Tilaa:
Kommentit (Atom)