Ruskaretki
Sumuisena
syyskuun aamuna lähdimme kohti Eteläpäätä, vuosittaiselle
ruskaretkellemme.
Aamu oli kirpsakka, jalassamme hölskyivät kumisaappaat ja
käsissämme keinuivat marjankeruuastiat. Ruskaretki on koko
Siikaisten yhtenäiskoulun yhteinen syysretki metsään,
jolloin päästään keräämään koko vuoden puolukat keittolalle
ja köksään. Nautitaan luonnosta ja pidetään vähän erilainen
koulupäivä.
Viime
vuonna nykyiset yhdeksäsluokkalaiset olivat opettajien kanssa
rasteilla apuna. Osa oli perkaamassa litrakaupalla vasta kerättyjä
puolukoita. Toiset taas olivat leikittämässä pienempiä metsässä.
Rastilla yritettiin esimerkiksi rakentaa kananmunalle suoja metsästä
löytyvistä lehdistä, oksista ja jäkälästä. Munan kestävyyttä
kokeiltiin tiputtamalla kananmunat suojineen kalliolta. Vain harvat
kananmunat kuitenkaan ihmetykseksi rikkoutuivat!
Tänä
vuonna ysien ensimmäisenä rastina oli perhonsidontaa Merikarvian
perhokalastajien opastuksella. Opastajamme oli itse tehnyt jo ainakin
2500 perhoa ja teki parissa minuutissa muutaman lisää malliksi.
Kaikki pääsivät tekemään omat perhonsa. Perhojen sidonta oli
erityisesti poikien mieleen, vaikka se pikkutarkkaa hommaa olikin.
Eteläpään matkailukeskuksessa oli keskittynyt tunnelma, kun
oppilaat kiinnittivät höyheniä koukkuun siiman avulla. ”Tätä
täytyy päästä testaamaan”, kuului monen suusta. Kyllä näillä
värikkäillä perhoilla nousee varmasti kirjolohia, meille
luvattiin. Perhoista sai tehtyä värikkäillä höyhenillä
yllättävän erilaisia. Esillä oli myös taidokkaita perhoja,
joista oli turkin ja muiden erikoismateriaalien avulla tehty jopa
hiiren näköisiä perhoja.
Järven
rannassa kolmannen luokan poikaporukka taiteili hiekalle aakkosia
metsästä löytyvistä kivistä, puolukoista ja juolukoista,
kävyistä, järviruo'oista. Valokuvattu aakkosrivistö koristaakin
nyt poikien luokan seinää. Seiskaluokka rakenteli mäntyjen väliin
heilumaan luontomobileja.
Metsästä
kuuluu innokkaita kiljahduksia: alakoululaisista on tullut
rakennusmestareita. Majojahan nousee kuin sieniä sateella! Majoihin
rahdattiin vaikka millä mitalla metsän antimia: oksia, suuria
kiviä, mielenkiintoisen muotoisia käpyjä, marjoja ja värikkäitä
lehtiä. Kakkosluokkalaiset juoksentelivat majasta toiseen ja
esittelivät innolla majojaan ja odottivat päivän rasteja. Heidän
apunaan oli viides- ja kuudesluokkalaisia, jotka kantoivat isommat
puut majoihin tai sahasivat niitä pienemmiksi. Metsänpeikonmajassa
oli sopivan hämärää ja tunnelmallista pikkupeikoille ja sateen
varalta oksista rakennettu katto. Seuraavassa majassa oli jouluinen
tunnelma: majassa törrötti metsästä löytynyt joulukuusi, jonka
mukaan maja oli saanut nimensä joulumaja. Se oli rakennettu
rahtaamalla oksia isoa kiveä vasten. Majasta löytyi niin keittiötä,
jääkaappia, sänkyä kuin hylättyä linnunpesääkin. ”Tänne
voisi jopa muuttaa, mutta sitten tarvitsisi olla parempi jääkaappi
eli enemmän mustikoita”, 2-luokkalainen Luka mietti suupielet
sinisinä mustikoista. Pienet kehuivat myös keränneensä
ämpäreittäin puolukoita, epäilemättä osa niistä oli löytänyt
tiensä suoraan suuhunkin.
Mutta
mistä nuo savumerkit kohoavat? Ei suinkaan inkkarien leiristä,vaan
pullanpaistorastilta. Metsässä paistuivat laavulla myös kaikkien
lempparit, tikkupullat. Kaikki saivat paistaa omat tikkupullansa,
kaksikin, jos oli oikein herkkusuu. Paistaminen vaati taitoa, jotta
pinnasta tuli herkullisen kullanruskea muttei sisältä raaka.
Ykkösluokkalaisilta paistaminen sujui, suuhun pulla meni, oli se
sitten puoliksi raaka tai pinnasta palanut. Ykkösluokkalaisilla oli
ollut niin hauskaa, että he suunnittelivat, voisiko metsään tulla
myöhemminkin, ottaa vaikka eväät mukaan. Isosta ämpäristä
taikina kului nopeasti, ja laavulle jäi jäljelle enää tikkupullan
tuoksua ja seiskaluokkalaisten veistelemät paistotikut.
Mutta
mitä nuo lentävät lautaset ovat? Yläasteen frisbeegolf-kisa
starttasi päivän huipennukseksi. Luokat kilpailivat neljän hengen
joukkueina ja yrittivät saada mahdollisimman pienellä
heittomäärällä neljä väylää läpi. Tiukan kisan jälkeen
ysiluokkalaiset pääsivät esittelemään pepsodenttejaan,
voittajina.
-V.L. ja T.V, 9. lk.-