8. luokka kävi tutustumassa taidetestaajina Porin Taidemusen näyttelyyn Hauraus on urheutta. Mukavasti osallistavaa taidetta, saimme tehdä croquis-piirroksia, antaa hymynaamoin palautetta, katsella videotaidetta, piirtää toistemme muotokuvia pleksimuoville. Mielenkiintoista!
-EL-
keskiviikko 18. joulukuuta 2019
torstai 5. joulukuuta 2019
Hyvää itsenäisyyspäivää!
Huomisen itsenäisyyspäivän kunniaksi koulupäivämme alkoi tänään
partiolaisten lipunnostolla ja lauloimme koko koulun voimin Maamme-laulun.
partiolaisten lipunnostolla ja lauloimme koko koulun voimin Maamme-laulun.
Hyvää itsenäisyyspäivää!
t. Siikaisten yhtenäiskoulu
torstai 26. syyskuuta 2019
Aurinko helli ruskaretkeläisiä
Ruskaretkemme sujui tuttuun tapaan aurinkoisessa säässä. Eteläpään maastot oli pitkälti poimittu puolukasta tyhjiksi, mutta hiukan saimme sentään saalista ämpäreihimme.
Tikkupulla maittoi, nelosten ja vitosten käsissä syntyi savesta lehtiä ja kakkoset, kolmoset sekä pienryhmäläiset taitelivat luonnon antimista nimikirjaimiaan rannan hiekalle. Pienimmät koululaiset leikkivät Kaveri-Kim -leikkiä kasveilla, isoimmat tutustuivat perhonsidonnan saloihin. Yhdeksäs luokka toimi rastiapulaisina, ja tukarien johdolla kisattiin luontorastilla.
Tikkupulla maittoi, nelosten ja vitosten käsissä syntyi savesta lehtiä ja kakkoset, kolmoset sekä pienryhmäläiset taitelivat luonnon antimista nimikirjaimiaan rannan hiekalle. Pienimmät koululaiset leikkivät Kaveri-Kim -leikkiä kasveilla, isoimmat tutustuivat perhonsidonnan saloihin. Yhdeksäs luokka toimi rastiapulaisina, ja tukarien johdolla kisattiin luontorastilla.
keskiviikko 18. syyskuuta 2019
Kentällä kisattiin taas!
Syyskuisena tiistaina koko koulu suuntasi kulkunsa urheilukentälle, jossa kisattiin juoksulajeissa, pallonheitossa, kuulantyönnössä, pituudessa, korkeudessa ja keihäässä. Koululaiset kilpailivat hyvässä hengessä, ja kannustusjoukoiksemme saimme myös hienoin kyltein varustautunutta päiväkodin väkeä. Aamulla mittari näytti vain muutamaa lämpöastetta, mutta päivän mittaan aurinko alkoi lämmittää niin urheilijoita kuin yleisöäkin.
torstai 13. kesäkuuta 2019
Pyöräilykypärät ekaluokkalaisille!
Juuri ennen kesäloman alkua toimitettiin ekaluokkalaisille lahjoitus Siikaisten Lions Clubilta. Jokainen sai pyöräilykypärän sekä huomioliivin. Molemmat tulevat toivottavasti ahkeraan käyttöön myös kesälomalla, joten turvallista kesää toivoen. Suuret kiitokset leijonille lahjoituksesta!
-SK
torstai 9. toukokuuta 2019
Eskarijuhlat!
Tänään 9.-luokka järjesti esikoululaisille juhlat ja toivottivat heidät tervetulleiksi ensimmäiselle luokalle! Eskarit toivottivat lähteville yseille onnea matkaan!
Juhlapöytä
Eskareiden kiitoskortti
Tarjoilut pelaa
Mokkapalat vai Masaliisat
Suklaakeksit
Kinkku- ja jauhelihapitsat
Hedelmäinen booli
Juhlapöytä
Eskareiden kiitoskortti
Tarjoilut pelaa
Mokkapalat vai Masaliisat
Suklaakeksit
Kinkku- ja jauhelihapitsat
Hedelmäinen booli
tiistai 30. huhtikuuta 2019
perjantai 26. huhtikuuta 2019
Uutisluokkalaisten meininkiä

ja Lounais-Suomen uutisista päivältä 25.4. 2019. Myös valtakunnalliseen Puoli seitsemän -lähetykseen saimme Haaveammatit-videomme.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)