Tupa oli täynnä ja kaikilla joulumieltä, kun vietimme kuusijuhlaa: oli tonttutansseja, runoja, parodiaa tv-ohjelmista, näytelmää, laulua ja soitantaa ja jouluevankeliumi varjonäytelmänä.
tiistai 20. joulukuuta 2016
keskiviikko 14. joulukuuta 2016
Piparkakkutalkoot
7. luokka talkoili urakalla piparkakkuja koulumme joulujuhlaan kotitaloustunnilla. Niitä pääsemme maistelemaan maanantaina 19.12.
perjantai 2. joulukuuta 2016
Koulun jouluateria
Keittiöhenkilökunta oli laittanut meille taas upean, maittavan ja monipuolisen joululounaan. Ruoka maistui niin lapsille kuin aikuisillekin. Kiitokset keittiölle hyvistä lounaista myös koko syyslukukauden ajalta. (TK)
Suomen itsenäisyyden kunniaksi
Kokoonnuimme koulun pihalle juhlistamaan maamme tulevaa itsenäisyyspäivää, 6.12. Siniristilippu nostettiin salkoon, yhdeksäsluokkalainen piti onnistuneen puheen, ja lopuksi lauloimme Maamme-laulusta ensimmäisen säkeistön.
-EL-
-EL-
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)