Kirjallisia tuotoksia

Runoja, 8. lk.


Tänään on päivä,
niin kuin joka päivä

aamiainen on kuin näkkileipä,
niin kuin joka päivä

isän huomenta herättää minut,
ja aina minä herään


Pienten pilvien takaa
jostain kaukaa palaa,
auringonsäteet kauniit,
värjää maan harmaan.

Tuoksuu todella raikkaalta,
jotenkin kaikki hakee vielä paikkaansa.
Puut ovat vielä harmaita
 lehdet kuihtuneet, tippuneet, lakastuneet
ja minä en ole muuttunut mihinkään.
Olen vain matkustanut 
 kulkeutunut väkisin mukana.


Tänään tulin kouluun   
Näin opettajan käytävällä  
Käytävän lattia oli likainen
 kuulin opettajan tervehtivän minua
 Koulun kellot soi...
 ja aina minä olen se
joka saa syyt niskoilleen


Unessani näin unta jossa näin unta
onko totta että näin unta jossa näin unta
uni on kuin lunta mutta joskus kuin tulta
mustaa unta mustaa unta
uni ei oo todellista ellet niin toivo
tästä eteenpäin en enään nuku etten nää unta

Tänään on kaunis päivä,
mutta mitä se tarkoittaa?
Tarkoittaako se aurinkoista ja lämmintä?
Tarkoittaako se sitä,että taivas on harmaa ja vettä sataa?
Onko kaunis päivä synkkä vai valoisa?
Ja aina minä mietin vain turhuuksia.


Väkivahvoja kertomuksia: kauhutarinoita, 8. lk. 2016 kevät: 
 
Opi pelkäämään pimeää

-Mistä sä unelmoit? Yksi tytöistä kysyy.
Uusi talo oli hieno. Siinä oli suuret lasiset ikkunat kiertämässä joka puolella seiniä, jolloin voisi sanoa, että asuisimme enemmänkin lasikuutiossa kuin talossa. Oma lasikuutiomme seisoi jylhänä metsän rajalla, kodistamme avautui näkymä niin märkään lokakuiseen metsään kuin kaupungin reunan asuntoalueelle. Meillä oli iso puutarhakin, täynnä vanhojen asukkaiden omenapuita.
Isä on meidän perheen puutarhuri. Isä halusi heti kurkistaa takapihan vanhaan kaivoonkin. Niinpä me nostettiin jumiutunut kaivonkansi sivuun. Kaivosta hohkasi kylmää ilmaa, ja mua alkoi heti meidän perheen ”herkkänahkaisena” etomaan se ällöttävä maan ja mädäntyneen ruuan lemu. Me jätettiin kaivon kansi siihen viereen ja mä luikin sisälle kattomaan elokuvaa olohuoneeseen, isän ihmetellessä kaivoa.
Mä heräsin kolmen aikaan olohuoneen sohvalta. Mä räpyttelin silmiä. Olin kai nukahtanut kesken elokuvan. Koko huoneessa oli ihan pimeää. Mä käännyin ikkunaa kohti ja kylmä aalto meni mun yli. Valkonen häivähdys nousi kaivosta jaloilleen,ja rupes leijumaan olohuoneen ikkunaa kohden. Sen vaatteet oli repaleiset ja läpi kuultavat. Mitään silmiä sillä ei ollutkaan, vaan tyhjät peilit silmien paikalla, suu ammottava musta aukko. Se käveli ilmassa käsiään roikottaen mua kohti. Mä olin jähmettynyt seinää vasten ja pelkäsin milloin se hajottaa ikkunan . Milloin se tarttuu siihen ikkunan alla olevaan kirottuun lapioon ja milloin sen silmät on mun edessä tyhjinä. Milloin mua ei enää olisi olemassa.
Mutta kun tollainen maallinen esine kuin lapio on eräille selvästi yhtä kuin tyhjän kanssa, kun yhtä hyvinhän siitä ikkunasta voi leijuskella iloisesti läpi. Samalla kun se läpäisee ikkunan, siitä irtoaa korvia vihlovaa kiljuntaa. Se kiljuu samalla niin hiljaa että vain mä voin kuulla sen, myös niin kovaa että mä voin tuskin kuulla enää huomenna. Vasta nyt mä tajuan tarttua johonkin kättä pidempään. Mä juoksen keittiöön ja se leijuu perässä yhä kovemmin kiljuen. Mä vetelen keittiön kaappeja auki veitsiä hakien. Äkkiä mä en enää millään voi muistaa pimeässä minkään paikkoja. Mä voin jo kuulla sen kostean hengityksen niskaani vasten. mä löydän veitsen ja läimäytän samalla valot päälle. Mä käännyn ja tähtään sitä juuresveitsellä itseäni puolustaen.
Mutta sitä ei enää ole. Pelkkä kosteus on jäänyt keittöön, ja olohuoneen ikkunat huurustuneet.
Nykyään mä tiedän että ne koostuu puoliksi ihmisen pelosta, ne tarvitsee ilmestymiseensä kostean ilman, ja ne voi leijua vain ikkunoitten läpi. Sellaisen käsi voi nousta suihkun viemäristä ja tarttua sun jalkaan ja yrittää repiä jalkaterääsi mukaansa. Se saa sun jalkaan punaiset arvet, jotka palaa joka kerta kun arvet koskettaa vettä. Ja ainut mitä ne ei voi sietää on seinät ja valo.
-Mistä sä unelmoit? Yksi tytöistä kysyy.
-Ikkunattomasta talosta, mä vastaan ja kuulen ivallista naurua. Mutta ne ei tiedäkään mille ne nauraa.

Toinen kauhutarina

”Oli melkein yö, kun saavuin sisareni kotipihaan. Sisareni, joka kuoli kuukausi sitten sydänkohtaukseen. Jo ulkona pimeästä autosta saatoin nähdä yläkerran ikkunassa monen nuken kasvot, jotka katsoivat suoraan silmiini. Niitä oli monia eri kokoisia. Suurin niistä piti käsiään ikkunassa. Ne hymyilivät pilkkaavasti, osa tunteettomasti. Ja niitä oli yläkerrassa lisää. Sisareni rakkain harrastus oli nukkekotien rakentaminen. Hän vietti päivänsä aina yksin huoneessa nuket seuranaan. Silloin pystyin jotenkin sietämään niitä. Nyt ne näyttivät vihaavan minua. Sen tunsi. Joutuisin nukkumaan täällä yön yli.
En saanut unta. Istuin tietokoneen ääressä keittiössä. Olin lukenut netistä, kuinka jonkun naisen talossa oli kuulunut pelottavia ääniä ja tapahtunut outoja. Tiesin liikkuvani nyt väärillä nettisivuilla. Huomasin seinällä olevan synkän värisen taulun, jossa oli kuva sisareni viimeisimmästä nukkekotiprojektista. Nuket viettivät hautajaisia. Yhtäkkiä haistoin savun.
Ajatukseni juoksivat lujaa. Aloin kuulla eteisen ja keittiön välillä tasaista askellusta ja narinaa. Portaita pitkin käveli joku...tai jokin. Olin niin paniikissa etten saanut nielaistuakaan. Pako. Ensimmäinen järkevältä tuntunut ajatus oli juosta niin lujaa kuin voin. Niin teinkin. Juoksin portaikon ohi eteiseen mutta katse osui suoraan portaissa seisovaan puolentoista metrin pituiseen muoviseen nukkeen. Melkein juoksin seinää päin. Se oli tullut varta vasten hakemaan minua. Olin siitä varma. Juoksin eteiseen, ja kompastuin lattialla makaaviin kenkiini. Nousin ylös ja yritin avata ulko-ovea paniikissa, mutta se oli lukossa, ja hädissäni en tajunnut miten se aukaistaan. Käännyin katsomaan, oliko hirviö seurannut minua. Se seisoikin kahden metrin päässä ovenkarmilla ja tuijotti. Niin kuolleen, mutta kuitenkin elävän näköinen. Eteinen alkoi täyttyä savusta. Nukke otti askeleen lähemmäksi, mutta nostin kengän lattialta ja heitin sen päin hirviötä. Se horjahti taaksepäin ja kaatui. Sain avattua oven ja juoksin, pihan poikki vanhaan ränsistyneeseen navettarakennukseen. Nojasin seinään, ja pyyhkäisin hikeä otsaltani. Jalkani olivat kylmät, melkein tunnottomat. Nousin seisomaan heinäkasan päälle ja katsoin navetan todella pienestä ikkunasta talon ovelle. Talon yläkerta oli tulessa. Ulko-ovi oli auki, ja hirviö käveli minua kohti seuraten jälkiäni lumessa.
Seurattuani hirviön kulkua hetken, lähdin juoksemaan navetan ovesta ulos, ojan yli. Maa petti jalkojen alta. Huomasin edessäni kaivon, joka oli maahan kaivettu syvä kuoppa. Mutta vauhtini oli liian kova, ja horjuin ja lopulta tipuin sinne. Pohjalta erotan enää ylhäällä minua tuijottavan hahmon ja verenpunaisen taivaan.”

Kolmas kauhutarina
Kello oli noin 3:00:am kun makasin sängylläni selaten puhelimella twitteriä. Olin koko päivän halunnut vain saada hetken omaa aikaa, koska koulu päiväni oli ollut rankka. Koko päivä oli mennyt näin suoraan sanotusti päin mäntyä eikä tämä ahdistus auta asiaa lainkaan. Kait mun täytyy selittää vähän tarkemmin, olen Niko 16.v jätkä jolla on ollut vähän erikoisempi nuoruus, enkä meinaa millään hyvällä tavalla. Vaikka miten yritän niin onnistun aina satuttamaan jotain ihmistä, enkä tarkoita fyysistä kipua enkä haluaisi satuttaa ketään. Pahinta tässä on se että olen ollut 16.v jo seitsemänsataa vuotta, Kyllä en vanhene enkä voi kuolla tai siis tarkemmin en pysy kuolleena, ja sen takia aina kun valmistun yhdessä koulussa niin joudun vaihtamaan nimeä ja paikkakuntaa. Kun muutan toiselle paikkakunnalle joudun sopeutumaan sinne ja olen tavannut ihmisiä joista välitän mutta kun tiedän että menetän heidät taas vuodenpäästä.
Jonkun mielestä kuolemattomuus olisi mahtavaa mutta se määrä mitä olen nähnyt asioita... se ei tee hyvää ihmiselle. Ja tiedä mitä ajattelet miten voin olla kuolematon, kaikesta saan syyttää kasvatti isääni sillä olin orpo ja jouduin hänen kasvatikseen, hän oli oikea sekopää ja teki sopimuksen demonin kanssa siitä että minä eläisin ikuisesti... en tiedä miksi hän halusi minun elävän ikuisesti mutta tässänyt sitten ollaan. Mutta enköhän ole kertonut kaiken tarpeelisen takaisin nykypäivään sitten. Alkaa olla taas minun aika vaihtaa paikkaa ja kaikista paikkakunnista joissa olen asunut tämä on ollut paras kaikista. Olin juurilaittanut tyttöystävälleni että en voi jatkaa hänen kanssaan koska joudun muuttamaan. En toki olisi halunnut mutta en myöskään kestä sitä että kaikki minulle rakkaat ihmiset vaan kuolevat ympäriltäni.
kello alkaa tulla neljä ja olenkin jo pakannut kaikki tavarani mitä tarvitsin. Kävelin keskellä metsää tiesin että jos seuraan tätä polkua päädyn linja-auto pysäkille jonne minun oli matka. Yhtäkkiä tajuan että reiteni tuntuu siltä kuin se palaisi, katsahdan vasenta jalkaani... tatuointini jonka olin saanut kuulemma oikeilta vanhemmiltani syntymälahjana ennen kuin he hylkäsivät minut oli syttynyt palamaan. Kaadun kyljelleni maahan huutaen... en ole koskaan tuntenut tuollaista kipua jalassani. Yhtäkkiä herään jonkin asteisesa kopista, olin kait pyörtyny kivusta. Katsahdin reiteeni tatuointini oli poissa. Samalla sekunnilla kopin ovi avautui ja lähdin kävelemään oven luo. Astuin ulos puisesta kopista ja mitä siellä oven takana odotti yksi noin neljä ja puoli metriä korkea laiha tumman mustaan kaapuun pukeutunut hahmo joka ojensi minulle lapun ja lähti kävelemään pitkää käytävää pitkin avasin lapun siinä ei ollut mitään tekstiä vaan kuulin pääni sisällä kaikkien niiden ihmisten ahdistuksen jonka olin heille halustani huolimatta aiheuttanut. Se oli kauheampaa kuin mitään mitä minulle oli tapahtunut, miljoonat äänet puhuivat ja itkivät pääni sisällä. sitä kesti ehkä kolme-neljä minuuttia, kun se vihdoin ohi lappuun ilmestyi teksti
joka oli japania jostainsyystä ymmärsin sitä ja se käski seurata.
Lähdin kävelemään pitkin käytävää joka oli kapea mutta korkea ja erittäin kylmä sekä pimeä. Kun olin kävellyt pienen ikuisuuden löysin pöidän jokaoli täynnä kaiken laisia esineitä ei mennytkään kauuaa kun tajusin mistä oli kyse siinä oli jokainen esine jolla olin yrittänyt
satuttaa itseäni partateriä, veitsiä, kynttilöitä, lasin siruja, lista on loputon. Tajusin että
kroppaani rupesi ilmestymään palovammoja sekä haavoja ja mustelmia... Kuulin askeleita takaani ja jostain syystä en halua tietää mikä minua lähestyy vaan lähdin juoksemaan niin kovaa kun jaloistani pääsin, mutta jalkani olivat siinä kunosssa että kaaduin maahan ja se sai minut kiinnni... se olin minä itse tai ainakin minun näköinen ainoa ero oli se että hän
näytti varjolta. Sitten hän laski käden kasvoilleni ja sanoi että juokseminen ei ole tarpeen.
Sen jälkeen kaikki mitäminulle oli tapahtunut meni pääni lävitse ja pyörryin


Seisemäsluokkalaisille luetetuista kirjoista tehtyjä kirja-arvosteluja ja kuvia ryhmätöistä
 
Kulje kaksi kuuta



Sharon Creechin kirjoittama nuorille suunnattu Kulje kaksi kuuta on 13-vuotiaan Salamanca Tree Hiddlen elämän käännekohdasta kertova tarina, täynnä pieniä elämän oivalluksia. Kirja sisältää ihmissuhteita ja seikkailua.

Autossa matkalla kohti viimeisiä jäähyväisiä Sal kertoo isovanhemmilleen tästä suuresta muutoksesta: Salin äiti lähtee ja hänen elämänsä muuttuu kokonaan. Muutto kaupunkiin on maaseudulla koko elämänsä asuneelle kova paikka. Ei enää isoa pihaa, lehmiä, kanoja, eikä muita eläimiä ja mikä pahinta : ei rakasta uimapaikkaa ja äidistä muistuttavia vaahterapuita.

Kirjan aikana Salamanca oppii kuitenkin hyväksymään pienen linnunpönttö asuntonsa, oudon naapurinsa, isän ”naisystävän” sekä sen että hän ei tule enää näkemään rakasta äitiään.

Kirjan päähenkilö Salamanca on hiljainen, mutta sisälleen paljon

ajatuksia ja salaisuuksia piilottava herkkä tyttö. Häneen ei ole kovin helppo samaistua, koska äidin menetys on muuttanut tyttöä ja hänen ajatusmaailmansa on erilainen. Hänen naapurinsa ja ystävänsä Phoebe on vielä vaikeampi persoona ymmärrettäväksi: tyttö ei luota hänelle sattuneiden outojen tapahtumien jälkeen enää kehenkään ja on oikea vainoharhaisuuden perikuva. Phoebe ajautuu herkästi leikkimään salapoliisia ja pystyy löytämään jokaisesta ihmisestä jotain epäilyttävää.

Kirja sijoittuu eri puolille Kanadaa, kun Salamanca kulkee hänen äitinsä kulkemaa viimeistä reittiä. Kirjaa ei voi sanoa kovin iloiseksi, jollakin kirjan henkilöistä on aina murheita jaettavaksi. Tapahtumien kulku menee aika tasapaksusti koko kirjan ajan, joten huippukohtaa on vaikea löytää, mutta käännekohtia kyllä väärien luulojen takia piisaa.

Kirja käsittelee yksinäisyyttä ja surua, mutta myös toisaalta ystävyyttä ja rakkautta sekä kykyä osata iloita pienistä asioista. Kirjailija on osannut tuoda hyvin nuoren tytön syvällisiä ajatuksia kirjaan, mutta välillä ihmisten ja ympäristön kuvailu on hieman liioteltua eikä näin kuullosta kovin uskottavalta. Kirja sopii oikeastaan kaikenlaisille lukijoille, luultavammin kuitenkin paremmin tyttöjen mieleen.    -TV-
 
Kulje kaksi kuuta



Sharon Greekin kirjoittama Kulje kaksi kuuta alkaa nopeatempoisesti, kun päähenkilö joutuu muuttamaan maalta kaupunkiin, lähiöön. Salamanca saa ystäväkseen Phoeben, joka on kuin toinen päähenkilö kirjassa. Phoeben kuistilleen alkaa ilmestyä omituisia kirjeitä, ja tytöt alkavat selvittää myös Phoeben äidin sieppausta. Tämän kaiken Salamanca kertoo isovanhemmilleen matkalla Yhdysvaltojen halki, äitinsä luo.

Kirja pitää hyvin mielenkiintoa yllä kahden kuin päällekkäisen juonen takia;elämä lähiössä sekä erityinen automatka Salamancan äitiä tapaamaan. Kirjasta löytyy myös hyvä kirjakieli , kiinnostava päähenkilö, ja sekä laajoja että sivutapahtumia.

Yksi kirjan hyvistä ominaisuuksista on myös monet ja kiinnostavat henkilöt. Salamamca päähenkilöön voi samaistua, ja kaikki löytävät kirjasta varmasti itseään kuvastavan henkilön. Personallisuuksien kirjo onkin laaja: on jäykkiä, iloisia, huolettomia ihmisiä, on mököttäjiä ja sivustaseuraajia, dramaattisia ja lohduttavia ihmisiä. Jotkut pitävät pilapiirroksien teoista, jotkut ovat toisten matkijoita .Kirjasta löytyy näin lukemattomia ystävä- ja kaverisuhteita. Kirjailija onkin näin yrittänyt näyttää, kuinka erilainen maailma onkaan erityyppisten ,-ikäisen ja eri elämän tilanteissa olevien ihmisten näkökulmasta ja minkälaisia valintoja he tekevät.

Kirjassa tapahtuu paljon, mutta tapahtumissa pysyy hyvin mukana. Kirjailija on myös valinnut erityisen ja harvinaisen aiheen. Kovin moni ei valitsisi aiheeksi auto matkaa isovanhempiensa kanssa , tai kuvailisi erikoista naapuria jota epäilisi sieppaajaksi tai jopa murhaajaksi. Kirja on vastakohta monille lukemilleni kirjoille ,vaikka nekin kuvaavat arkea ja ihmissuhteita. Kirjasta oppii myös jotain amerikkalaisista, koska se kuvaa Yhdysvaltojen asumista ja koulunkäyntiä. Tärkeänä kirjailijalle on myös luonto josta hän kertoo, ja yrittää saada ihmiset ymmärtämään luonnon kauneuden ja tärkeyden . Tämä on myös yksi kirjan sanoma.

Pidin kirjan tapahtumista, mutta joitain haluaisin myös poistaa, koska ne vaikuttavat epäuskottavilta muuten uskottavan kirjan keskellä. Tällaisia olisivat esimerkiksi koulutapahtumat ,jossa opettaja lukee koko luokalle mielestäni yksityisiä kirjoitelmia. Myös muutamat henkilöt ovat erikoisia, esimerkiksi hyvin lapsenmielinen päähenkilön mummo ja erityinen samoin on Salamancan opettaja.

Suosittelen kirjaa lämpimästi ikäisilleni tytöille, kirja oli hyvä kokonaisuus ja siitä saa uusia käsityksiä Yhdysvalloista.        -VL-


Siljan laulu

Vilja Tuulia Huotarisen kirjoittama Siljan laulu nousi Tiina 2006 -kirjoituskilpailun voittajaksi. Kirja kertoo 15 -vuotiaan Siljan elämästä.

Siinä Silja näkee ilmoituksen, jossa Sisko -niminen tyttöbändi etsii uutta laulajaa. Siljan koe-esiintymisen jälkeen kirjassa seurataan bändin tapahtumia, ja Silja tutustuu uusiin ystäviinsä.

Tapahtumat sijoittuvat 2000 -luvulle, mutta tapahtumapaikoista, ei kerrota sen tarkemmin (tai en ole huomannut). Ehkä ne on jätetty kertomatta tarkoituksella, jotta lukija saisi kuvitella ne omanlaisinaan. Merkittävin negatiivinen puoli kirjassa ilmenee kohtauksien pituus: liian pitkän kohtauksen takia lukija menettää helposti mielenkiintonsa. Nämä kohtaukset saattavat johtua kirjailijan hetkellisestä kyllästymisestä.

Henkilöt ovat hauskoja ja hyvin persoonallisia. Niihin kuuluvat esim. Silja, ja hänen kaverinsa Jenna, Paula, ja Janette. Jenna on hiljaisin ja ujoin kaikista. Hän on lempihahmoni kirjassa. Jenna esiintyy vasta kirjan puolivälissä. Paula on varmaan tavallisin, ja Janette huimapäisin ja rohkein.

Kirjan tunnelmasta on vaikea sanoa. Sen kohtaukset ovat joskus niin pitkiä, että tuntuu kuin ei pääsisi tarinassa eteenpäin, joten jännittäväksi sitä en sanoisi. Myös jotkut vuoropuhelut eivät vaikuta tarinaan, siksi jättäisinkin ne kokonaan pois.

Kirjoittaja haluaa ehkä kirjallaan valaista maailmalle nuorison elämää ja ajatuksia, ja ystävien merkitystä. En ole ennen lukenut kirjailijan muita kirjoja, mutta suosittelen tätä kirjaa musiikin ystäville, joilla on unelmia musiikin suhteen. Tämä kirja innostaa heitä jatkamaan.

-RP-

 
Jäljellä

Jäljellä-kirjan on kirjoittanut nuortenkirjailija Salla Simukka. Kirja on tyylilajiltaan jännitys ja seikkailu, sekä se kuvaa erilaisia ihmissuhteita. Jäljellä-kirja on n.200-sivuinen nuorille suunnattu seikkailukirja, joka sopii myös aikuisille. Jäljellä on tarina lähitulevaisuuden maailmasta, jossa tavallisuutta halveksutaan. Se on tarina, joka tuo Emmille suuria kysymyksiä kuten: Mitä on tapahtunut? Kehen voi luottaa? Kuka on ystävä?

Kirjassa kerrotaan yksinäisestä 15-vuotiaasta tytöstä, Emmi Aallosta, joka tuntee olevansa vain pelkkä potentiaali. Koulussa hän ei ole edes löytänyt omaa lahjakkuusaluettaan, joka muilla on jo löytynyt. Emmin kotona häntä ei huomata, vain 7-vuotias pikkusisko Milla ja 17-vuotias isoveli Lasse ovat vanhempien huomion keskipisteitä. Emmillä ei ole ainuttakaan ystävää, eikä ole koskaan ollutkaan. Emmin suurin toive on olla kuin Pieni merenneito. Kirja etenee siten, että Emmi karkaa kotoaan toivoen olevansa edes kadonnut tyttö. Kirjan lopussa Emmi saa ystäviä, esimerkiksi Onervan. Kirjan miljöö sijoittuu Suomen pääkaupunkiin, Helsinkiin.

Emmissä elää tahto ja rohkeus. Mielestäni silti yksinäisyys ei oikeuta kotoa karkaamiseen, sen voi voittaa puhumalla ja yrittämällä.

Emmi tapaa kuvitteellisessa maailmassa uuden ystävän, Onervan.

Mielestäni Onerva vaikuttaa vähän villiltä ja sekavalta 16-vuotiaalta, mutta Onervan ajattelutapa on kuitenkin samanlainen kuin Emminkin.

Kirjan huippukohdassa, joka on mielestäni kirjan kohokohta, kerrotaan Emmin ja Onervan yhdessä selviytymisestä, kuinka he pystyvät pysymään rauhallisina tällaisen asian kanssa, joka on lähes selvittämätön. Tämä kohta on mielestäni kirjan huippukohta, koska siinä on jännitystä, eikä se ole vain pelkkää jaarittelua.

Kirjan loppu on kirjoitettu ajattelemattomasti, koska kirja loppuu täysin kesken. Syy, miksi ja missä Emmi on, on selvittämätön.

Kirjassa suurimman jännityksen toi ajatus, joka selittää mitä Emmille tapahtui ja selviytyykö hän siitä.

Kirjassa esiintyy surua, rakkautta, ystävyyttä sekä toiseen ihmiseen luottamista, joka on tärkeää. Kirjailija haluaa tuoda esille 15-vuotiaiden tyttöjen näkökulmaa pienistä ja suurista asioista. Hän tuo myös esille, miltä tuntuu olla kiusatun asemassa.

Suosittelen kirjaa nuorisolle, varsinkin nuorille tytöille, joita kirja saattaa kiinnostaa. Emmiin voi samaistua, mutta se ei ole itsestäänselvyys. Onervaan on hiukan hankalampi samaistua. -NR-








kirosanoja ja tekstiä, joka ei sovellu pienimmille. Mielestäni kirja sopii

varhaisnuorille ja nuorille. Kirjan tyylilajit ovat pääasiassa komedia ja

osassa kirjan kohdissa ihmissuhteet.

Itse pidin kirjasta todella paljon, koska se oli hauska ja

viihdyttävä ja kirjaan on helppo samaistua. Itse suosittelisin tätä

kirjaa kaikille 13-16-vuotiaille nuorille, jotka ovat kiinnostuneet

kirjoista, joissa kerrotaan päiväkirjamaisesti omasta elämästä.


-EK-



 
TULITERÄ

Tuliterä on Timo Parvelan kirjasarjan Sammon vartijat ensimmäinen osa. Päähahmo Ahti oli erittäin kiintoisa, ja minusta hänen historiaansa oltaisiin voitu valottaa enemmän koska Ahtiin olo vaikea samaistua. Kirjan sivuhenkilöt olivat kiinnostavia, esimerkiksi Ahdin paras kaveri oli mukana koko ajan, jonka ansiosta hahmo tuntui olevan melkein toinen pää hahmo mutta omasta mielestäni Ilmarista ei tullut missään vaiheessa pää hahmoa. Ahti ja Ilmari ovat kaverukset joiden isät ovat kadonneet täsmälleen samaan aikaan.

Tarina alkaa siitä kun Ahti saa käsiinsä Väinämöisen vanhan kanteleen. Ahti on ihastunut Saana nimiseen tyttöön, johon yrittää tehdä vaikutuksen soittamalla kannelta juhlissa. Kaikki kuuntelijat kuitenkin nukahtavat, paitsi Ahti ja Saanan äiti.

Saanan äiti kaappaa Ahdin ja lähtee tämän kanssa yhdessä kohti kaivosta. Samaan aikaan toisaalla ammattivaras Jokkeri on jäänyt Tuonelan joutsenet -nimisen moottoripyöräjengin vangiksi. Jokkeri onnistuu kuitenkin pakenemaan ja hän lähtee etsimään tuota mystistä kannelta, josta Tuonelan joutsenten johtaja kertoi. Jokkeri onnistui myös varastamaan johtajan miekan. Seppä Ilmarisen takoman Tuliterän ja siitä kehkeytyy Parvelan kolmiosainen Sammon vartijat kirja sarja. Kirja on erittäin mukava lukea, koska se sijoittuu ajallisesti jonnekin 2000 luvulle, koska aika ja paikka on nykyaikainen, kirjan alueet on helppo kuvitella.

Kirjan tunnelma on jännä ja mukaansa tempaava. , vaikka osa kirjasta onkin sekava, ja sekavuuteen ei auta se, että uusia hahmoja otetaan useasti mukaan, vaikka hahmojen persoonallisuus onkin toteutettu mukavan realistisesti. Minusta silti paikka kuvaukset olisi saanut olla moni puolisempia.

Jussi Kaakinen teki loistavaa työtä kirjan kansien kanssa. Vaikka en kauheasti kuvituksista piittaa, mutta minusta kirjan sivuilla olisi voinut olla vaikka henkilö kuvia tai karttoja tai jotain muuta Jussi Kaakisen piirroksia.

Hienoin puoli kirjassa on se, että Parvela on tehnyt Kalevalan tarinoista kiinnostavan minun ikäisilleni nuorille. Kirjasarja kunnioittaa Kalevalaa todella hienosti, mutta ehkä kirjassa olisi saanut olla esimerkiksi otteita Kalevalasta tai enemmän runomuotoista tekstiä.  -JK-


 
Nimeni on Skellig

Kirjan on kirjoittanut brittiläinen David Almond,kirjan on suomentanut Kaisa Kattelus. Kirjassa tapahtuu kaikenlaista jännittävää. Kirjan päähenkilöitä ovat Michael ja Mina, jotka joutuvat aikamoiseen seikkailuun tavattuansa oudon hahmon, jonka nimi on Skellig. Kirjassa on siis paljon jännitystä.

Michaelilla on pieni sisko, joka on noin päivän ikäinen ja kirjan lopussa viikon ikäinen. Kirjassa seurataan myös, selviääkö sisko kuolemanvakavasta taudista.

Michael on 12-vuotias poika, joka on ylimielinen, kun taas Mina on outo 11-vuotias tyttö, joka ei käy koulua vaan hänen äitinsä opettaa häntä. Kirjassa on jännitystä, huumoria ja vähän myös romantiikkaa Minan Ja Michaelin välillä.

Kirjaan voisi lisätä ehkä hieman lisää tekstiä Michaelin pikkusiskosta. Kirja on kokonaan fiktiota eli se ei ”kerro” mitään. Juonesta voi kertoa sen, että se etenee todella hitaasti päivä kerrallaan. Kirjoittaja on saanut hyvin kerrottua myös sen, mitä tapahtuu muualla kaupungissa.

Kirja on hauska, jännittävä ja ”hyppivä”.

Kirjan tekijä David Almond on kirjoittanut myös monia muita

nuorisodekkareita mutta myös aikuisille suunnattuja teoksia.   -OH-
 

Kirja-arvostelu:

Varjak Käpälä



Esikoiskirjaksi SF Saidin kirjoittama Varjak Käpälä on erittäin hieno. Se on hyvin kirjoitettu ja muutenkin sen kaikki osaset pyöristyvät loistavasti yhteen. Kuvitus on sarjakuvamaista, mitä piirtäjältä voi odottaa, ja sen yksityiskohdattomuus tekee siitä jotenkin helpomman katsoa.

Yleisesti ei ole kovin paljoa kissa-aiheisia kirjoja. Kuuluisimpia(ja ehkä ainoita) ovat Soturikissat- sarjan kirjat. Varjak Käpälä eroaa näistä kirjoista niin sanotusti aika paljon. Siinä ei esimerkiksi ole läheskään yhtä paljon taisteluita, verta ja kuolemaa kuin Soturikissoissa, joissa jotkut oleellisetkin hahmot kuolevat suhteellisen pian ilmestymisensä jälkeen. Lisäksi Varjakista on tehty helpompi ymmärtää, koska siellä ei pyöri soturikissojen sanastoa,joka poikkeaa ihmisten sanastosta. Esimerkiksi Ihmisiä ei kutsuta kaksijaloiksi eikä hiirtä tuoresaaliiksi.


Kuitenkin, myös Varjakissa on puutteita: siinä unilla on hieman liiankin iso merkitys. Tuntuu kuin lähes joka toinen luku käsittelisi unimaailmaa, mikä lähes pitääkin paikkaansa. Lisäksi Jalal tuntuu kovin kaukaiselta ja jotenkin täydelliseltä, eli tuntuu ettei tämäkään kirja pelastu yleiseltä yli-inhimmillistämiseltä kun se ei ole tarkoitus. Toki aihe on kissat, mutta Jalalin käyttämä Tie tuntuu hieman ylimalkaiselta, vaikka siihen kuuluukin perusasioita kuten itseluottamus ja tietoisuus.


Parhaimpia paloja kirjassa ovat lopulla mukaan tuleva Lousku ja Varjakin kissaystävät Kataja ja Tami. Kataja ja Tami tuntuvat olevan vastakohtia: siinä missä toinen on arka pelkuri, toinen on toimelias, uhkarohkea kissaneiti. Lousku taas on yksinkertaisuudellaan riemastuttava hahmo jonka puhe kirvoittaa helpohkosti naurut. Lisäksi lajiero ei näytä haittaavan ystävyyttä, mikä tu mieleen pienille lapsille tarkoitetut kirjat: Ihan sama mikä olet, me voimme olla ystäviä.

Myös sivupahiksiin on otettu rutkasti sitä mitä ne tarvitsevat, ja ne jopa vaikuttavat ilkeämmiltä kuin pääpahis joka on tässä tapauksessa on Herrasmies. Sivupahis, Selma Kalma, tuntuu heti ilkeämmältä ja juonikkaammalta, ja se että tuolla on yksi silma luo pieniä kysymyksiä, joihin kirja ei anna vastauksia: Miksi sillä on vain yksi silmä? Entä miksi se näyttää tuntevan Tien?

Pääasiassa Varjak Käpälä on hyvin onnistunut teos, jossa on kuitenkin tuttu mustavalkoisuus yhä pääpiirteissään. Päähenkilöön ei vielä kiinnity paljoa huomiota, ja kirjan jatko-osaa jaa odottamaan liiankin innokkaasti.   -SN-




 





Tässä 8. luokan ryhmien ympäristötaidetöitä ruskaretkeltä: Käpykylä, Karhukeinu ja Simpukan koti.

 

  1. luokan ryhmätöinä kirjoittamia tarinoita, innoittajina ryhmien ruskaretken ympäristötaidetyöt:

    Tuleeko kalaa?

    Kalle, pieni orpopoika metsästä heräsi aurinkoisena aamuna sammalvuoteeltaan. Hän ei ollut löytänyt eilispäivänä lainkaan ruokaa ja oli siksi kovin nälkäinen. Hän tuijotti luisia käsiään ja teki päätöksen, että hänen on mentävä kivuista huolimatta metsään etsimään apetta.
Kalle etsi ja etsi koko aamun, ja lopulta hänen oli luovutettava. Täällä ei olisi enää ruokaa. Hän pakkasi tavaransa: puukon, peiton ja puisen lusikan sekä kulhon pieneen kangasnyyttiin kepin päähän. Sitten hän lähti vaeltamaan metsän uumeniin. Hän vaelsi monta tuntia ja pysähtyi pienen lähteen viereen juomaan. Vesi tuntui raikkaalta pojan kuivassa suussa. Kalle istahti kannolle ja nosti maasta mielenkiintoisen kävyn. Hän nosti maasta muutaman tikun ja yhdisti ne ikään kuin jaloiksi lehmälle, nosti vielä maasta pienen kävyn sille pääksi.

Kalle heräsi viileään tuuleen, joka heilutti hänen likaisia, ylipitkiä hiuksiaan. Ilta oli jo edennyt pitkälle. Viimeiset auringonsäteet heijastuivat vedestä hänen kasvoilleen. Kalle kurotti kätensä vilpoiseen veteen pestäkseen kasvonsa. Veteen heijastui vaalea hahmo. Hän käänsi päänsä ja näki pienen vasikan. Lehmä tarkkaili Kallea uteliaasti suurilla silmillään. Kalle kosketti vasikan poskea varovasti. Se oli pehmeä. Lehmä käänteli päätään, kuin sillä olisi jotain kerrottavaa. Se kääntyi ympäri ja lähti kävelemään kohti pimeää metsää.

Kalle seisoi hetken hämmästyksestä jähmettyneenä ja lähti harppomaan lehmän perään. Illan pimetessä lehmä ja Kalle saapuivat ihmeellisen joen rantaan. Joen varrella kasvoi kymmenittäin marjapensaita, omenapuita ja pihlajia. Vasikka oli tuonut hänet ihmeen kauniiseen paikkaan. Kalle joi sinertävää mustikan makuista vettä.
Kalle kalasteli itse tekemällään ongella. Kalat eivät loppuneet ikinä, ja Justuksesta, pienestä vasikasta, tuli Kallen ikuinen ystävä.
-H.S., I.S., V.L., T.V.-

Pala metsää

Pieni, harmahtava kanto yksin suuressa, syksyisessä havumetsässä. Yllättäen voimakas tuulenpuuska puhalsi kalliosta irronneet vihreät sammaleet harmahtavan kannon päälle. Sienet riensivät ympäröimään kantoa turvaa hakien.

Pieni kanerva näki tapahtuman ja päätti liittyä seuraan. Havupuissa riippuvat kävyt päättivät pudottautua kannolla kasvavan sammaleen pehmeälle pinnalle paetessaan oravia. Simpukan saalistanut lokki päätti levähtää kannolle ja simpukan sisältä pursusi hyppysellinen kellertävää rantahiekkaa kannon puiselle pinnalle.
 
Joukko muurahaisia kantoi kauniin oranssina hohtavan pihlajanmarjatertun erehdyksissään väärälle kannolle luullessaan sitä pesäksi. Samalla hetkellä nuori komea poro pureskeli poronjäkälää kannolla. Se alkoi tutkia kannon koostumusta, jolloin siltä putosi pala jäkälää.

Kokematon saalistajalintu nappasi vahingossa vihreän lumpeenlehden kalan sijasta ja irrotti sen terävistä raatelukynsistään metsän yllä. Saalistajalinnun kynsissä rikkoutunut lumpeenlehti leijaili hiljalleen kannon viereen.
Näin pienestä yksinäisestä kannosta tuli värikäs pala metsää ja koko metsä hyväksyi sen. -N.R., R.P., M-H.P.-

Seiskan hurjat metsällä

Teos on ainutlaatuista luonnontaidetta. Siinä on neljä kävyistä tehtyä ukkoa nuotion äärellä metsässä. Ukot eivät huomaa, että nuotiosta on lentänyt kipinä heinikkoon ja on syttymässä metsäpalo. Ukoista Kari ja Raimo huomaavat sen lopulta ja varoittavat muita. Petteri ja Pentti luulevat olevansa hyviäkin ja koittavat sammuttaa palonalkua ES:llä. Kari luulee olevansa hyväkin ja vetää bäkkärin suoraan rotkoon. Raimo menee pelastamaan Karia köydellä, Pentti trollaa ja katkaisee köyden, mutta sitten myös Pentti ja Petteri tippuvat rotkoon ja respawnaavat palmun luokse. -J.V., M.S., E.K., F.K.-

Joulupukin kesäinen rantaloma

Tontut ja joulupukki makaavat rannalla. Joulupukki on itse löytänyt itse tämän rantapaikan, jossa tontut ovat lepäämässä rankan työpäivän päätteeksi.Tämä rantapaikka on keskellä metsää ja he ovat siellä ilman maanomistajan lupaa. Joulupukki on maannut rannalla aika kauan.
Joulupukki ei ole huomannut erittäin harvinaisten rantakasvien takana olevaa maanomistajaa, joka on vihainen joulupukille ja tarkkailee häntä. Joulupukki huomasi maanomistajan. Joulupukki sanoi:”PAKOON MIEHET!” Maanomistaja ryntäsi joulupukkia päin,joulupukki lähti pakoon ja pölli Ferrarin runsaskasvisesta pihasta. Maanomistaja pölli samasta pihasta Suzuki TS:n, sitten maanomistaja tajusi,että se Ferrari oli hänen. Joulupukki ajoi Ferrarin päin puuta ja kipusi siitä ulos. Maanomistaja kiivastui, haki raketin ja lähti joulupukin perään.
Joulupukki päätti lopettaa tämän jännän seikkailun lähtemällä reellään Korvatunturille. Maanomistaja alkoi itkemään ja vei Ferrarin kotiinsa ja yritti korjata sitä, mutta ei onnistunut siinä. Hän myi Ferrarin 20 eurolla. LOPPU -O.H., R.B., J.K.-

Tilaa: Blogitekstit (Atom)