perjantai 3. kesäkuuta 2016


Tänään keittäjät hemmottelivat meitä. Söimme mausteisia ja maukkaita burrittoja , joita koulumme yhdeksäsluokkalaiset olivat viimeiseksi koulupäiväkseen toivoneet. Kolmasluokkalaiset huolehtivat koristelusta. (S.N.)

torstai 2. kesäkuuta 2016

Nelosluokan vierailu kotiseutumuseolla 2.6.

Nelosluokan oppilaat kävivät kurkistamassa  mennyttä aikaa vanhalla koululla.
Entisajan pulpeteissa oli mukava istuskella ja kuunnella miten ennen opiskeltiin. (TK)







Minikonsertti vanhainkodissa

Luokkien 1-3 oppilaat kävivät ilahduttamassa vanhainkodin väkeä kauniilla lauluillaan.



Kesäisiä tunnelmia

Neljäsluokkalaiset menivät yhteiskuvaan pihamatematiikan päätteeksi. (T.K)


Selvityjät 2016

Viimeisen kouluviikon keskiviikkona aloittelimme perinteiset Selviytyjät, jossa kisasi 12 joukkuetta, oli Team Avaruussämpylöitä ja #Sairaannopeita. Lajeina mm. puujalkavitsiviesti, spagettitorni, Duplo-juoksu. Kotikunnalle väsättiin matkailumainosta, kahden kotimaisen lisäksi englanniksikin.
Perjantaina kisa jatkui: oli päättelyä, limboamista, kirkonmäellä tutkailua ja museoesineiden pähkäilyä.








Metsävisa

Venla Laine, 8.lk, palkittiin Satakunnan parhaana Metsävisan taitajana. Perinteikäs Metsävisa pidettiin 3.2. ja siihen osallistui 28 000 koululaista ympäri Suomea. Palkintoa maakunnan parhaalle olivat ojentamassa yhteistyökumppanit Metsäkeskuksesta ja Osuuspankista.



Metsävisan finaaliin Helsinkiin kutsuttiin eri alueiden parhaat. Viisitoista iloista koululaista pääsivät tutustumaan finaalireissullaan myös Suomenlinnaan, Luonnontieteelliseen museoon ja Helsingin yliopiston metsätieteiden tiedekuntaan.


Varsinainen Metsävisan finaali käytiin luonnollisesti metsässä. Tehtävät käytiin läpi osallistujaryhmä kerrallaan. Venla sai ryhmäänsä vaikutusvaltaista seuraa, sillä mukana olivat Esä Härmälä Metsähallituksesta ja Anders Portin Metsäkeskuksesta.

Metsävisan finaalista Venla sai tuomisikseen 4. sijan, visakoivun taimen, mukavia muistoja ja uusia kavereita. Lämpimät onnittelut Venla!


- SH




keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Kevätkahvila 2016

Helteisenä toukokuun viimeisenä tiistaina järjestime perinteisen kevätkahvilan: ohjelmistossa oli mm. muotinäytös, jossa nelosen oppilaat sekä vitosen ja seitsemännen tytöt esittelivät tekstiilityön aikaansaannoksiaan. Kuulimme Brahmsin valssin ja saimme kokea kutosluokan näytelmän Aika sattuma. Bremenin ja Puolan matkalaiset kertoivat kokemuksistaan, ja näimme videotallenteen Printtaan NY:n yritysesittelystä Helsingin finaalissa. Luokkien 1-3 oppilaat esittivät riemukkaan kevät-kesälaulusikermän ja rehtori piti suven suloa henkivän puheen. Esillä käytävillä ja seinillä oli oppilastöitä ja salissa myös vanhojen koulukäistöiden näyttely.











 -EL-

Hellepäivän kahvitus yseille

Kahdeksas luokka oli taiteillut yhdeksännen luokan kahvitukseen vaikka mitä: oli virkistävää boolia, pavlovaa, suklaahyydykekakkua, pitsapaloja, tuulihattuja, keksejä. Metsäkurjenpolvet koristivat pöytiä ja herkut maistuivat!



-EL-