perjantai 21. huhtikuuta 2017

Ilmiöviikko


Ensimmäisenä päivänä kävimme eri luokissa katsomassa, mikä oli projektien aiheena. Luokat 1-3 seurasivat opetusta vanhan ajan suomen kielestä ja sen kehittäjästä Mikael Agricolasta. Yksi hänen teoksistaan oli Abckiria, johon kuuluu luku- ja kirjoitusohjeiden lisäksi muunmuassa kymmenen käskyä, Isä meidän -rukous, kasteen, ripin ja ehtoollisen sakramentit.

Luokat 4-6 puolestaan pelasivat yritysaiheista pantomiimileikkiä.
Yläkoulun oppilaat työskentelivät projektin parissa. Osa tutki suomalaista keksintöä, kuten pesäpalloa, osa Sandra-sääskeä ja sen lentämää matkaa ja loput suomalaisia perineruokia. Ensimmäisenä päivänä he seurasivat pohjustusopetusta projektia varten, suunnitelivat työntoteutusta ja ehtivät jo hieman edistymään projekteissaan. 9. luokkalaiset tekivät uutisluokkaprojektia nuorten lukuharrastuksista, tietokonekasaamisesta ja some-videota.

Seuraavana päivänä ryhmät työstivät projektejansa jo vinhalla vauhdilla. Ruokaryhmät tekivät lappilaisia, itä- ja länsisuomalaisia perinneruokia, kuten karjalanpiirakoita, kampanisuja, kala- ja lihakeittoa, rieskoja ja rahkapullia.

Keksintöryhmiä oli kolme, joista yksi valitsi aiheeksi pesäpallon. He sorvasivat pesäpallomailaa oikeaan muotoon, maalasivat räpylän valkoiseksi ja pallon sinivalkoiseksi. Toinen ryhmä kehitti mölkyn, ja alkuun mitoittivat palikat sopiviin kohtiin. Kolmas ryhmä työskenteli kahootin parissa.
Santra-sääksestä tehtiin myös kolme eri projektia. Osa tutki Santra-sääksen sekä muiden sääksien lentoennätyksiä. Jotkut tekivät sääksestä luurankomallia rautalangasta. Kolmas ryhmä kirjoitti Santra-sääksestä englanninkielistä artikkelia.

Viimeisenä päivänä projektit olivat jo hyvin edistyneet. Kotitalousluokassa syötiin aamupalaksi edellisen päivän herkkuruokia. Keksintöryhmät viimeistelivät töitään aiheenomaisella tekstillä, kun räpylä, pesäpallo, -maila ja mölkky olivat maalauksesta kuivuneet. Myös malli Santra-sääksestä, ja muut tuotokset aiheesta olivat valmiit. 
 
















Luokat 1-3 tutustuivat museoon, jossa opas esitteli pettuleipää, kuluneita kenkiä ja vanhoja vaatteita. Koulumuseossa taas harjoiteltiin rihvelitauluille kirjottamista ja kuunneltiin tarinoita ja satuja, joita pohdittiin yhdessä.


Luokat 1-3 olivat kirkolla, jossa he soittivat urkuja, kiertelivät kirkon eri paikoissa, kuten kirkontornissa ja kuuntelivat papin puhetta kirkon histroiasta. He myös tutustuivat hautausmaahan ja siellä oleviin hautoihin sekä rautaristeihin.


Luokat 4 ja 5 olivat yritystensä tuotteiden parissa. Yhden palveluyrityksen nimi oli Kauneushoitola, joka tarjosi käsi-, hartiahierontaa, letitystä, kynsien lakkausta ja kasvomaaleja. Jopa Marttilan Timo lupautui asiakkaaksi! Toinen yritys oli nimeltään Puukkoveljekset, he veistivät ja hioivat puisia voiveitsiä, joiden hinnaksi oli asetettu 2 euroa. Aamun aikana he veistivät jo 14 voiveistä ja päivän loputtua heillä oli yli 30 kappaletta. Yksi yritys koristeli kierrätyspulloja, keräsi kukkia ja kirjoitti runoja. Näiden lisäksi oli myös Mehupojat, joiden erikoisuutena oli erilaiset mehut sekä koristellut tikut. Kaikkien yritysten tuotteiden hinnat pyörivät noin euron tai kahden välillä, ja niitä sanottiin myytävän kevätkahvilassa.

 Kysyin myös oppilailta, millaiselta viikko on tuntunut, johon vastattiin, että omien tuotteiden suunnitteleminen oli rentoa, ja koulussa oleminen oli hauskempaa ja innostavampaa kuin normaali opiskeluarki.

J.V., M.S., 9.lk.