Oppilaiden käsitöitä

2017-2018

Lehtitelineet 5.lk



Syksy 2016

Seitsemännen luokan tytöt huovuttivat joulun alla joulutaulun/joulukorttitaskun. 
Pohja tehtiin tasohuovuttamalla ja tämän jälkeen koristeltiin työ neulahuovuttamalla.









Seitsemännen luokan tytöt ovat syksyn neuloneet sukkia.
Ensimmäisten valmistuttua sukat pääsivät näytille.




Kevät 2016

Ekaluokan käsitöissä askarreltiin välityönä kesäiset kukkakranssit.


Kuudesluokkalaisten tyttöjen lehtitelineet.


Tokaluokkalaisten upeat tyynyt, joissa vohvelikirjontaa. Taitavia poikia!



Kolmasluokkalaiset ahkeroivat kevään virkkauksen parissa. Toukokuun kauniit ilmat saivat meidät kerran myös pitämään tuntia ulkona. Oppilaat tekivät erilaisia kippoja tai pussukoita, esimerkiksi nokkahuilun säilytyspussin. Töissä on nahkasta tehty pohja, johon oli helppo aloittaa virkkaaminen.





Seitsemännen luokan tytöt ahkeroivat kouluvuoden aikana joulusukan, pussukan, jossa yhdisteltiin tillkutyötekniikkaa ja ristipistokirjontaa sekä hupparin.



Pussukka oli käsityönä monipuolinen, sillä siihen tuli myös vetoketju ja vuori.


Hupparit nähtiin myös Kevätkahvilan muotinäytöksessä. Monta uutta asiaa opittiin työn eri vaiheissa, kuten esimerkiksi ommelmerkkien jäljentäminen kaavasta kankaaseen ja purjerenkaan kiinnitys nauhakujaan. Yksilölliset brodeeraukset toteutettiin konekirjonnalla




Ekaluokkalaisten pitkä projekti saatiin viimein päätökseen ja
ihastuttavat pehmolelut pääsivät uusiin koteihinsa.

Aluksi oppilaat suunnittelivat itse haluamansa pehmolelun ja suunnitelmasta tehtiin kaava.


Pehmolelut ommeltiin huopakankaasta ja
koristelut/yksityiskohdat tehtiin suunnitelmien mukaan.

Iloiset tekijät valmiiden pehmolelujensa kanssa.



Syksy 2015

1. -luokkalaiset taituroivat jouluksi perinteiset joululiinat.
6. -luokkalaisten syksy on kulunut lapasia neuloen...
sopivasti alkavat valmistua, kun talvi koittaa
5. -luokkalaiset saivat suunnitella ja toteuttaa neulontatyön.
Lopputuloksena oli mm. ranteenlämmittimiä ja säärystimet.
  4. -luokkalaiset harjoittelivat neulontaa.
 Oppilaat saivat suunnitella ja toteuttaa oman työnsä.
Lopputuloksena oli mm. maskotteja ja pipo maskotille.








Loppukevät 2015



Kolmasluokkalaisten tyynyliinoja




Seitsemäsluokkalaisten huppariliivit




Viidesluokkalaisten shortsit




Kuudesluokkalaisten keittiöliinoja





Seiskaluokkalaisten farkkureppuja




Kolmasluokkalaisten huovuttamia koruja ja maskotteja






Kevään 2015 tekemisiä

Seitsemäsluokkalaisen amigurumi

Kuudesluokkalaisten kännykän lepotuoleja
(kangas kudottu kehyksessä)

Viidesluokkalaisen tilkkukäärme

 Tokaluokkalaisten sydäntyöt ja
viidesluokkalaisten käärmeet sulassa sovussa

Neulomisen iloa, 4.lk


Syksyn 2014 aikana tehtyjä käsitöitä

Seitsemäsluokkalaiset ovat urakoineet sukkia ja huppariliivejä.




Useassa luokassa solmittiin joulun alla kukkasia.



Ekaluokkalaisten niskatyynyjä, Pikkumetsän Ossi-jäniksiä



Ossit yhteiskuvassa tonttukerholaisten luomusten kanssa


Tonttukerhossa 5. - 9.-luokkalaiset valmistivat ihania tonttuja.