sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Onnea kirjoituskilpailussa menestyneille!

Katariina Vehkala ja Janina Viitanen voittivat kirjoituskilpailun ilmastoaiheisella kirjoituksellaan. Kilpailu oli valtakunnallinen ja siihen saivat osallistua kaikki Suomen yläkoululaiset. Tämän vuoden aiheeksi oli valittu itsenäisyyden juhlavuoden hengessä näkökulma, millaiselta Suomi näyttää sadan vuoden kuluttua.


Kilpailun järjesti Energiateollisuus ry ja Kestävän kehityksen foorumi. Foorumin puheenjohtajana toimii ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka, joka jakoi palkinnon yhdessä foorumin jäsenen, muusikko Sipe Santapukin kanssa. 

Kilpailussa oli oma sarja joka luokka-asteelle. Tässä koko voittajien rivistö. Seitsemäsluokkalainen Onni Kesälahti Karkkilan yhteiskoulusta, kahdeksasluokkalaiset Katariina Vehkala ja Janina Viitanen Siikaisten yhtenäiskoulusta ja yhdeksäsluokkalainen Hilda Kusnetsov Kurikan yhteiskoulusta.


Kilpailuun sai osallistua myös aihetta käsittelevällä videolla. Yhdeksännen luokan oppilaat Venla Laine, Marja-Hannele Palomäki, Ronja Pirttilä, Nanna Rajala, Henna Silvola, Inka Sorvala ja Tyyne Vuorela käsikirjoittivat, kuvasivat ja editoivat videon "Kumman vaihtoehdon valitset?", joka palkittiin kilpailussa kunniamaininnalla.


Sydämelliset onnittelut kilpailussa menestyneille! 


 Tässä linkki palkittuun videoon:

Tässä palkittu kirjoitelma:

Kohti uusia tuulia

Leijailen hiljalleen kohti maata. Pieni tuulenvire tanssittaa minua kaiken hiljaisuuden keskellä. Auringon säteet pilkistelevät puiden lomasta ja kulkevat lävitseni. Väistelen mustikanvarpuja ja laskeudun pehmeästi maahan. Kasvuni lähtee hyvin vauhtiin sillä kesä on ollut lämmin ja sateinen. Haalin maaperästä ravinteita minkä ehdin, jotta selviytyisin kylmästä talvesta ylitse. Lumi peittää maan ja sinnittelen paukkupakkasia vastaan. Pakkashuurre saa neulaseni kimmeltämään kauniisti. Ihailen aamuauringon värjäämää taivasta. Lumi ei peitä minua enää kokonaan. Hirvi hönkii lämmintä ilmaa neulasiini ja etsii samalla jotakin vihreää vatsan täytteeksi kelpaavaa. Kasvan vuosi vuodelta tavoitellen auringon lämpöä ja valoa.

Talvi tuntuu leudommalta kuin koskaan ennen. Pieni pakkanen jäädyttää lumen puiden oksille kasoiksi. Latvani kohoaa pian jo muiden mäntyjen korkeudelle. Aika on kulunut hujauksessa, olenhan jo 100-vuotias, kuten Suomikin. Muutoksia on tapahtunut paljon, mutta huonompaan suuntaan. Ilma ei ole enää yhtä raikasta kuin taimiaikoinani ja talvet ovat lauhtuneet kunnon paukkupakkasista. Lähimetsät ovat joutuneet väistymään teiden ja asutuksen tieltä. Viereisen järven vedenpinta on kohonnut huomattavasti elinikäni aikana, sillä jäätiköt sulavat tälläkin hetkellä. Tämän myötä jääkarhukanta uhkaa romahtaa. Tehtaiden piiput lykkäät yhä mustempaa savua ja lumikin on värjääntynyt harmaaksi. Kauppojen käytösssä olevat kylmäjärjestelmät käyttävät kylmäaineenaan fluorikaasua, joka nopeuttaa ilmaston lämpenemistä paljon tehokkaammin kuin hiilidioksidi. Autoilla huristellaan näihin lähikauppoihin vaikka matkan voisi vallan mainiosti taittaa kävellen. Meillä puilla on kova työ sitoa hiilidioksidia joka on peräisin fossiilistenpolttoaineiden eli öljyn, kivihiilen ja maakaasun käytöstä. Juuri rakennettuihin kerrostaloihin on ilmaantunut muualta ilmaston muuttumisen seurauksena tulleita ilmastopakolaisia. Suuntaa täytyy nyt muuttaa! Haluammeko antaa tuleville ihmisille, eläimille ja kasveille paikan, jossa eläminen on mahdotonta?

On vuosi 2117. Vuodet ovat vierineet ja olen jo 200-vuotias Suomen muutoksien mukana kulkenut vanha mänty. Maailman tulevaisuus näyttää jo valoisammalta, eritoten puhtaammalta. Aurinkopaneeleita on ilmestynyt jokaisen talon katolle. Tuulimyllyjen propellit halkovat taivaanrantaa.Maanteillä kulkee vain sähköautoja ja suurin osa onkin vaihtanut menopelinsä pyörään tai kulkee jaloin. Mikä parasta, ilmastonlämpeneminen on hidastunut kansainvälisten ilmastosopimusten solmimisen ja toteutumisen myötä. Metsän istutusta on lisätty ja metsähän on tärkeä uusiutuva luonnonvara. Luomutalous on kasvattanut suosiotaan suuresti ja typpeä sisältävien lannoitteiden käyttöä on rajoitettu. Kierrätystä on pyritty tehostamaan, sillä kaatopaikkajätteet tuottavat kasvihuonekaasuja eli metaania ja hiilidioksidia.

Pudotan viimeiset männyn siemeneni. Ne löytävät kasvupaikkansa auringon valaistessa niille polkua kohti puhtaampaa maata, kuin 100 vuotta sitten. Ensimmäisenä pakksasaamuna minut kaadetaan juuri kun Suomi täyttää 200 vuotta. Kaadun pehmeälle sammalmatolle. Auringon säteet lämmittävät vaikka pakkanen onkin kirpakka. Tulen olemaan osa kirjan sivuja, jotka kertovat Suomen 200 vuoden itsenäisyydestä ja maapallon pelastumisesta. 

Katariina Vehkala ja Janina Viitanen


- S. Harju